• Tutustumisretki Jyväskylän hiukkaskiihdyttimeen 25.8.

    Alumnien seuraava, 25.8. starttaava retki suuntautuu Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselle. Kohteena on yliopiston syklotron eli hiukkaskiihdytin. Matka alkaa TAMKilta klo 15 yhteiskyydillä kohti Jyväskylää. Palaamme Jyväskylästä illalla.

    Lähde siis mukaan tutustumaan mahtavaan laitokseen! Matkan aikana luvassa rentoa yhdessäoloa, opastettu kierros ja omakustanteinen ruokailu. Sitovat ilmoittautumiset voi tehdä täällä.

    Kuva Jyväskylän yliopisto

    Kuva Jyväskylän yliopisto

    Jyväskylän yliopiston fysiikanlaitos on kansainvälisesti merkittävä huippututkimusyksikkö. Laitoksella tutkitaan materiaalifysiikkaa, ydin- ja kiihdytinfysiikkaa sekä hiukkasfysiikkaa. Materiaalifysiikan tutkimusaloihin kuuluvat mm. nanofysiikka ja nanoelektroniikka. Ydin- ja kiihdytinfysiikan tutkimus perustuu uudella vuonna 2009 käyttöönotetulla syklotronilla suoritettavaan ydinrakenteen tutkimukseen. Euroopan ydinfysiikan yhteistyökomitea NUPECC:n mukaan kiihdytinlaboratorio on yksi Euroopan merkittävimmistä. Hiukkasfysiikan tutkimuksessa keskitytään subatomaarisiin ilmiöihin, johon kuuluu mm. kosmologia ja ultrarelativististen raskasionitörmäysten fysiikka. Huippumoderneihin tutkimustiloihin ja menetelmiin pääsemme tutustumaan tarkemmin vierailun aikana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *